Minun ja avomieheni Jarnon tarina alkoi syksyllä 2012. Vietettiin viikonloppuja yhdessä, lähinnä juhlimisen merkeissä. Olin tuolloin viimeistä vuotta lukiossa ja asuin vielä kotona, joten harvoin tuli kotona vietettyä viikonloppuja. Keväällä kirjoitusten päätyttyä muutin Turkuun äitini ja siskoni luokse ja ajattelin, että meidän tarinamme päättyisi siihen - vaan toisin kävi. Joka viikonloppu kuljin bussin kanssa Raumalle ja vietin viikonloput täällä, en malttanut pysyä poissa. Koko kevään ja kesän jaksoin kulkea Turun ja Rauman välillä, mutta loppukesästä meidän molempien mielessä alkoi pyöriä ajatus, josko sittenkin muuttaisin takaisin Raumalle.
Tuntui hurjalta ajatella muuttoa takaisin Raumalle miehen takia, jonka oli tuntenut vasta vajaan vuoden ja jonka kanssa oli vasta alkanut seurustelemaan. Toisaalta ajatus ei tuntunut lainkaan oudolta, pystyin hyvin kuvittelemaan meidät jakamassa arkea saman katon alla.
Ja niin siinä sitten kävi, lokakuussa 2013, muutaman kuukauden seurustelun jälkeen muutettiin yhteen, tai minä muutin Jarnon luokse asumaan.
Samana syksynä, kun muutettiin yhteen, hankittiin kaksi maatiaiskissaa - Milli ja Aatu. Ensin tuli Milli ja reilun kuukauden jälkeen päätettiin, että Milli tarvitsee kaverin, Aatun. Niinpä meillä on nyt kaksi kissaa, jotka ovat kovin tärkeitä meille!
Vain reilun vuoden seurustelun jälkeen alettiin puhua lapsista. Olen aina halunnut nuorena äidiksi ja vaikka oltiin seurusteltu vasta vuoden verran, minusta tuntui siltä, että haluan lapsen juuri tämän miehen kanssa. Onneksi sain ajatukselleni vastakaikua! :) Helmikuussa 2015 tein positiivisen raskaustestin ja lokakuun 24. päivä perheeseemme syntyi maailman suloisin poika. Sitä onnen ja rakkauden määrää ei voi sanoin kuvailla. <3 Raskauden loppupuolella, yhtenä syyskuisena perjantaina tuo mies yllätti minut kysymällä, että menenkö hänen kanssaan naimisiin. Hetkeäkään ei tarvinnut miettiä vastausta!
Tällä hetkellä elämme siis ihanan tavallista arkea. Jarno käy arkisin töissä, minä ja Eemil vietetään päivät leikkien ja ulkoillen. Viikonloppuisin vietämme aikaa koko perheen kesken: tapaamme ystäviä sekä Eemilin isovanhempia.
Reilu viikko sitten Eemil täytti 6kk ja oppi vihdoin kääntymään selältä vatsalleen. Kovasti olisi tarve päästä eteenpäin, mutta kädet ei oikeen vielä ole liikkeessä mukana - ja kiukkuhan siinä tulee, kun takapuoli nousee ja jalat potkii, mutta eteenpäin ei pääse. Tämä äiti on vielä onnellinen, kun poika pysyy paikoillaan..
 |
| Aina täytyy yrittää mennä ympäri siitä vaikeimmasta kohdasta.. :D |
Tässä vähän meidän perheen taustoja. Rakastan perhettäni enemmän kuin mitään muuta ja olen superonnellinen!
Tästä alkaakin pidennetty viikonloppu. Auton nokka suuntaa huomenna kohti Turkua, äitini luokse. Luvassa on shoppailua ja äitienpäivän viettoa vähän etukäteen.
Kysymyksiä ja kommentteja otan mielellään vastaan.
-Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti