Kaikki alkoi oikeastaan syyskuun 7. päivänä, kun tehtiin kouluhommia Saaran ja Maijan kanssa meillä. Pappa soitti ja kysyi, josko voisin mennä häntä viemään päivystykseen, kun ei päässyt kunnolla kävelemään kovien kipujen vuoksi. En silloin aavistanut, että siitä päivästä menisi vain reilu kaksi viikkoa jäähyväisiin..
Samoihin aikoihin meillä alkoi sairastelu. Ensin minä sain flunssan, joka kesti mielestäni ikuisuuden. Samaan aikaan myös silmätulehdus iski päälle - ensin minulle ja parin päivän päästä Eemilille. Flunssan oireet eivät meinanneet millään helpottaa ja lääkärikäynnillä syyksi selvisi poskiontelontulehdus, joka ei sekään halunnut parantua ensimmäisellä antibiootilla. Toinen kuuri onneksi auttoi. Myös Eemil kärsi pienestä flunssasta ja hänenkään lämpöily ei tuntunut helpottavan, joten lääkärissä hänenkin kanssa piti käydä - ja onneksi mentiin, sillä vasen korva oli tulehtunut. Viikon antibioottikuuri ja onneksi jo muutamassa päivässä oireet helpottivat. Meidän lisäksi myös Jarno sai itselleen flunssan ja parhaimmillaan oltiin siis kaikki kolme kipeinä. Onneksi nyt on jo taudit selätetty!
Kaksi viikkoa sitten lauantaina oli päivä, jota en varmastikaan ikinä unohda. Vietiin Eemil jo perjantaina hoitoon Mumman ja Vaarin luokse, sillä lauantaina oli vuorossa muutto uuteen kotiin ja ajateltiin kaiken sujuvan helpommin, jos Eemil olisi hoidossa. Perjantai-iltana vietiin jo tavaroita uuteen paikkaan ja ilta venyi melko myöhäiseen, mikä ei yhtään helpottanut heräämistä varhain lauantaiaamuna.
Kun aamulla sitten oli tarkoitus lähteä viemään ensimmäistä tavarakuormaa, puhelimeni soi. Iskä soitti ja kertoi olevansa matkalla sairaalaan - sieltä oli soitettu ja kerrottu, että Pappa on todella huonossa kunnossa. Pyysin iskän hakemaan minut mukaan, sillä tiesin tilanteen olevan huono - hoitajat olivat kyselleet Pappan hoitotahdosta.. Kun päästiin Pappan huoneeseen oli hän hereillä ja pystyi vähän juttelemaan meidän kanssa - hengitys oli vaikeaa ja tuntui pahalta katsoa vierestä, kun ei voinut auttaa. Silti, vielä siinäkään kohtaa en uskonut, että kaikki päättyisi niin pian. Vähitellen Pappan voimat hiipuivat ja jo ennen puoltapäivää ne loppuivat kokonaan, Pappa oli poissa. Istuin vierellä viimeiseen hengenvetoon ja kerroin, miten suunnaton ikävä minulle tulee ja miten paljon häntä rakastan. Epäilemättä yksi elämäni rankimmista hetkistä, tietää, että kohta hän on poissa.
Hautajaiset pidettiin eilen ja tuntuu vieläkin käsittämättömältä, että Pappa on oikeasti poissa, eikä tule enää takaisin. Viimeiset kaksi viikkoa ovat menneet vähän kuin sumussa. Olen auttanut iskää järjestämään hautajaisia ja yrittänyt muutenkin olla apuna niissä asioissa, missä voin. Tuntuu, ettei ole vielä ehtinyt kunnolla suremaan ja luulenkin, että nyt se varsinainen surutyö vasta alkaa..
Minulla on mielettömän paljon ihania muistoja Pappasta ja Pappa on ollut ehdottomasti yksi elämäni tärkeimmistä ja läheisimmistä ihmisistä. Tuntuu vaikealta kuvitella elämää ilman häntä. Kunpa saisin hänet takaisin..
 |
| Viimeinen kuva Pappasta, minkä löysin puhelimestani. Meidän hääpäivä, otettiin ihanan kaason kanssa yhteiskuvaa ja Pappa ihmetteli, mitä tehdään ja halusi mukaan kuvaan. <3 |
Kaiken tämän keskellä saatiin kuitenkin muutettua ja ollaan nyt asuttu kaksi viikkoa uudessa kodissa. Vielä ei kovin moni ole päässyt täällä käymään, kun on ollut niin paljon muuta ohjelmaa, mutta ehkäpä sitten kahden viikon päästä, kun täällä juhlitaan yhtä 1v-synttärisankaria. Aika on mennyt hurjaa vauhtia, pian on vuosi vierähtänyt synnytyksestä - on kyllä ollut nopein vuosi elämäni aikana! Kirjoittelen Eemilin kuulumisia sitten paremmin niiden synttäreiden jälkeen.
Nyt nautin vielä hetken hiljaisuudesta, kun Eemil nukkuu päikkäreitä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti